3. heinäkuuta 2014

LATTIASTA KATTOON

 

Ensimmäiset materiaalivalinnat on nyt tehty. Lattiamateriaalin valinta oli lopulta aika helppo. Saatuamme käsiimme mallipalan Saima Lumea, emme enää voineet ajatella mitään muuta. Yksinkertaisen kaunis, iätön ja ajaton valkolakattu koivuparketti tuntui sopivan täydellisesti Villa Lyckan henkeen. Saima Lumi oli hurmannut meidät kertaheitolla!
 
Seinän värien kanssa sen sijaan painiskelimme pidempään. Jo alusta lähtien meille oli selvää, että seinät ja katto jätetään puupinnalle, kuten CLT-taloissa on mahdollista tehdä. Seinien ja katon väri sen sijaan ehti vaihtua matkan varrella kerran jos toisenkin. Aluksi olimme vahvasti peittävän tai kuultavan valkoisen puuvahan kannalla, mutta Saima Lumen rinnalla se näytti täydellisen toimimattomalta ratkaisulta. Hetken harkitsimme myös läpinäkyvää puuvahaa, mutta se toi niin vahvasti mieleen kesämökin kellastuneet mäntypaneelit, ettemme voineet ajatella sitä meidän kaupunkikotiin. Lopulta ratkaisu löytyi Osmocolorin uudesta Uniwax –puuvahasta, jossa on tavallista tehokkaampi UV-suoja ja sen vuoksi puun luonnollinen vaalea sävy säilyy paremmin. Visiitti luontokeskus Haltiaan vahvisti sen, että kuultovalkoinen (7256) Uviwax ja Saima Lumi ovat täydellinen pari. Meidän koti tulee siis samaa sävyä lattiasta kattoon ja eteisestä vaatehuoneeseen. Less is more!
 
 
 
Alempi kuva: Saimaparketti ja Osmocolor

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti