25. marraskuuta 2013

LUPA LUVASSA


Lomat on nyt lomailtu ja arkeen – vai pitäisikö sanoa rakennuttajan arkeen – tömähdetty oikein kunnolla. Olemme keskittäneet kaiken lomalla keräämämme tarmon prioriteettimme numero yksi, rakennuslupaan, joka on osoittautunut ’helpommin sanottu, kuin tehty’ -yhtälöksi.
 
Lupa laitettiin vireille jo kesälomien kynnyksellä, mutta sen jälkeen on tapahtunut yhtä ja toista. Useampikin uusi kasvo on astunut remmiin ja joku pudonnutkin kelkasta. Rakennusmateriaali on vaihtunut pitkästä tavarasta CLT:ksi (massiivipuuksi) ja sisäseiniä on siirrelty useampaankin otteeseen. Nyt jokaisen viivan pitäisi kuitenkin olla omalla paikallaan ja kaiken muunkin tip-top. Kaiken paitsi värin, joka jossain käänteessä, meidän huomaamatta, pääsi muuttumaan tumman ruskeasta tumman punaiseksi. No, sen vaihtaminen pitäisi olla helppo juttu, tai ainakin näin pääsuunnittelijamme vakuuttaa. Mennään siis punaisella ja toivotaan, että se jossain vaiheessa saadaan muutettu ruskeaksi.

Ja kun ei muuten olisi tarpeeksi touhua, on kaupunki pyytänyt päivitettyjä versioita naapurin kuulemispapereista ja yhteisjärjestelysopimuksista. Aloituslupahakemuksiakin toimitimme ainakin kaksin kappalein ennen kuin kelpasi. Ja juuri kun luulimme kaiken olevan kunnossa, kaupunki ilmoitti, ettei päärakennesuunnittelijamme olekaan tarpeeksi pätevä. Ou jee! Mies, joka on kelvannut monelle muulle kunnalle ei kelpaa Helsingissä. Nyt ei ole aikaa rähinöintiin, joten uutta (vai pitäisikö sanoa kerran käytettyä) miestä vaan kehiin. Nyt kuitenkin toivomme ja uskomme, että koko paketti on kasassa. Peukut pystyyn, että meidän lupa ehtii ennen ensi lunta!


Ps. Jotain konkreettistakin tapahtuu: meistä tuli tänään virallisesti kaupungin vuokralaisia seuraavaksi 80 vuodeksi. Skål! Saas nähdä kuinka ketterästi kipuamme portaita 100-vuotiaina? Ai mutta, onhan meillä invahissivaraus. Herra V se osaa ajatella kaikkea!!

9. marraskuuta 2013

LOMA



Nyt kun urakkaneuvottelut ovat onnistuneesti loppuunsaatettu ja viimeiset viilaukset rakennuslupakuviin tehty, on loistava hetki unohtaa hetkeksi kaikki rakentamiseen liittyvä. Hei-hei Suomen pimeä marraskuu, tervetuloa etelän lämpö ja aurinko! Seuraavan viikon to do –listamme on hiekkalinnoja, päiväunia aurinkovarjon alla, jäätelötötteröitä ja uintia monta kertaa päivässä!!

1. marraskuuta 2013

TIKU, TAKU JA PÄHKINÄ RATKAISTU

Nyt se on päätetty. Nimet on paperissa ja elämän suurin ostos tehty. Muuttopäivä on 1.5.2014. Wow!

Melkoiseksi pähkinäksi nämä urakkaneuvottelut kohdallamme osoittautuivat. Aikaa ensimmäisestä yhteydenotosta sopimuksen allekirjoittamiseen kului yli kaksi kuukautta. Näihin kuukausiin mahtuu uskomattoman paljon kahvipullaa ja pitkäksi venyneitä iltoja, jolloin on pohdittu toiveita, laskettu euroja ja täytetty exceleitä. Umpikuja, jolloin marssimme 'perinteistä talopakettia' kauppaavien myyjien juttusille ja suvantovaihe, jolloin mikään ei liikkunut mihinkään, kun kaikki riippui kaikesta. Huikaisevan kaunis ruska, yksi kunnon syysmyrsky ja pikku-E:n ensimmäinen askel.
 
Näiden kuukausien aikana olemme kuitenkin oppineet yhtä ja toista rakentamisesta. Suurin kiitos siitä kuuluu uutterille pikkuoraville, jotka ovat jaksaneet vastata kiperiin ja typeriin kysymyksiimme. Nämä keskustelut vakuuttivat meidät siitä, että meillä on kaksi erinomaista kandidaattia. Jos vaikka neuvottelun alkuvaiheessa epäilimmekin TIKUn yhteistyöverkostoja ja TAKUn CLT-taitoja, nämä huolemme osoittautuivat turhiksi. Näiltä pikkuoravilta ei puutu tietoa eikä taitoa! Kisa kahden kovan välillä oli äärimmäisen tiukka. Ilomielin olisimme palkanneet molemmat, budjettimme vaan ei siihen venynyt ja oli lopulta se, joka teki päätöksen. Villa Lyckan rakentaa TIKU. Skål och grattis Vivolan pojat!!

 
Ps. Nyt jälkikäteen ajateltuna rakennekuvat kainalossa urakkaneuvotteluista olisi todennäköisesti selviydytty aika paljon vähemmällä ajalla ja pienemmällä stressillä. Tämä vinkiksi niille, joilla meidän tapaan on haaveena 'yksi sopimus ja avaimet käteen'.

Pps. Ja niille tiedoksi, jotka ovat kyselleet tarkempia tietoja pikkuoravista, kyseessähän ovat Vivola Oy ja Presion Oy.


Kuva täältä